Laser hiustenhoidossa

Laser-valoa käytetään monilla eri aloilla sekä eri tarkoituksiin, alkaen metalliteollisuudesta ja lääketieteestä, aina kosmeettiseen käyttöön asti. Paitsi käyttötarkoitus, myös laserin teho ja alasta riippuen, myös mittayksiköt vaihtelevat. Seuraavaksi tiivistelmä laserin käytöstä hiusten ja hiuspohjan hoidossa.

Laser hiuspohjan hoidossa

Laserilla on saatu konkreettisia tuloksia erityyppisten hiuspohjan ongelmien, kuten psoriasiksen ja hilseilyn hoidossa. Laserin teho perustuu hiuspohjan verenkiertoa parantavaan vaikutukseen. Verenkierto vilkastuu, jolloin kireä päänahka vetristyy ja hiussuoniston toiminta tehostuu. Verenkierron kohentuessa ravintoaineet kulkeutuvat tehokkaammin hiustuppien hyödynnettäväksi, jolloin hiuksisto kasvaa elinvoimaisempana ja terveempänä. Hoitokertojen aikana ilmenevä päänahan lämpötilan nousu ei johdu laservalosta itsestään, vaan lämpötilan nousu on konkreettinen osoitus verenkierron vilkastumisesta.

Myös lymfa-nesteiden kierto vilkastuu, jolloin hiuspohjaan kertyneet kuona-aineet lähtevät liikkeelle ja lopulta poistuvat elimistöstä. Lisäksi laser vaikuttaa hiuspohjassa toimiviin talirauhasiin, tasapainottaen niiden toimintaa. Tällöin taliköhnän muodostus rauhoittuu ja hiuspohja alkaa puhdistumaan.

Sekä lymfa-nesteiden että verenkierron aktivoituessa, saadaan laserilla hoidettua hankaliakin hiuspohjan ongelmia. Pälvikaljuuntuminen pysähtyy ja parhaimmillaan korjaantuu, hiuspohjan iho-ongelmat helpottuvat ja uudet hiukset kasvavat vahvempina, tuuheampina. Onnistuakseen hoidot tulee toteuttaa yksilöllisen suunnitelman mukaisesti ja sarjoina. Esimerkiksi psoriasis vaatii jopa 20 hoitokertaa, yksittäisen hoitokerran ollessa jopa puoli tuntia.

Hoidon suunnittelu aloitetaan kartoittamalla lähtötilanne ja ongelman luonne. Kun yksilöllinen suunnitelma on luotu, alkavat hoitokerrat. Aluksi hoitokertoja on intensiivisemmin, kaksi kertaa viikossa. Tämän jälkeen siirrytään hoidossa ylläpitävään vaiheeseen, jolloin hoitokertojen välit asteittain pitenevät. Alun intensiivivaiheessa on tärkeätä muistaa jättää vähintään yksi päivä hoitokertojen väliin. Lepopäivä takaa sen, että elimistö ehtii palautumaan riittävästi hoitokertojen välillä.

Laserin lisäksi hoitoa tukee tarkoitukseen nimenomaisesti tarkoitetut tuotteet. Laserhoidon aikana käytettävät tuotteet eivät ole "markettituotteita", vaan ne on kehitelty juuri laserhoitoon sopiviksi ja ovat ainesosiltaan tarkkaan harkittuja. Yhtä tärkeää on myös asiakkaan kotihoidon ohjaus ja tuotevalinnoissa opastaminen, sillä kotona tapahtuva hoitotuotteiden käyttö on äärimmäisen tärkeätä. Pelkät laserhoitokerrat eivät takaa huipputasoisia tuloksia, vaan hoitokertojen välillä kotihoidon ja kotona käytettävien tuotteiden merkitys ovat myös avainasemassa onnistuneen lopputuloksen kannalta. 

Hoidon ajoitus myös vaikuttaa lopputulokseen. Mikäli hiustenlähtö on akuutissa vaiheessa tai johtuu kireästä päänahasta, voidaan odottaa hyviä tuloksia.

Asiakkaan tiedot, tavoitteet ja jokainen hoitokerta kirjataan. Tällöin sarjana toistettavien hoitokertojen laatu ja toteutus saadaan pidettyä yhtenäisenä, vaikka hoidon toteuttaja vaihtuisikin välillä. Lisäksi kirjaaminen on tärkeä tuloksen tarkastelun kannalta. Kun lähtökohta ja vaihe vaiheelta eteneminen on kirjattu muistiin, voidaan hoidon tuloksia arvioida objektiivisesti.

Hiusten kuntouttaminen

Laseria voidaan käyttää myös tehokkaasti hiusten kuntoon ja saada aikaan esteettisesti merkittäviä tuloksia. Laserilla tapahtuva hiusten kuntouttava hoito edesauttaa hiusten hyvinvointia monin tavoin: Laserin imeyttävän vaikutuksen avulla saadaan hoitavat ainesosat tehokkaasti vietyä hiuksen sisään ja saman aikaisesti suljettua hiuksen pinnan suomut. Suomujen ollessa sileät ja sulkeutuneet, hius on sekä käsin koskiessa että visuaalisesti terve, kiiltävämpi, sileämpi eikä takkuunnu tai haaroitu. Laserin avulla saadaan myös erilaisten kemiallisten käsittelyjen kesto pitenemään. Permanentit pysyvät pitempään ja värjäykset pysyvät uudenveroisina tavallista kauemmin.

Kuntoutushoidoissa jo yhdelläkin hoitokerralla saadaan huomattavia tuloksia aikaan ja pääsääntöisesti kuntoutushoidot ovat kestoltaan lyhyempiä kuin hiuspohjan hoidot. Hoidossa käytettyjen tuotteiden merkitys on kuitenkin aivan yhtä tärkeä kuntouttaessakin: Asianmukainen tuote tukee hoidon onnistumista ja osaltaan vaikuttaa positiivisen lopputuloksen aikaansaantiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti