tiistai 27. lokakuuta 2015

Kampausharjoitus

Pienenä tärppinä ja virkistyksenä opettaja antoi tehtäväksi harjoitella kampauksen tekoa. Step-by-step demonstraation jälkeen jokainen pääsi kokeilemaan nutturan tekoa annettujen ohjeiden ja vinkkien mukaan. Yhteisiksi, jokaisen kampauksesta löytyviksi piirteiksi sovittiin pallomainen muoto, sijoitus sivulle korvan taakse sekä letitetty yksityiskohta. Muutoin toteutus jäi jokaisen itse suunniteltavaksi oman maun mukaan.

Valmiit kampaukset osoittautuivat kaikki erilaisiksi. Koko, muoto ja letitys olivat jokaisen valmiissa työssä tekijänsä luovuuden tuotteita eikä kahta (edes läheisesti) samanlaista löytynyt. Tässäpä oma tekeleeni:



torstai 8. lokakuuta 2015

Yrittäjäilta 1.10.2015

Opetussuunnitelmaa on uudistettu viime aikoina, esimerkiksi blogin muodossa tapahtuvat tehtävät ja oppimispäiväkirjan tyyppinen dokumentointi ovat tullut osaksi koulutusta. Huomattava osa ammatiin oppimisesta tapahtuu työssä oppimisen kautta ja siten myös alan yrityksillä on merkittävä rooli. Jotta työssäoppimiseen paikan tarjoavat yrittäjät saisivat kuvan nykyisestä opetussuunnitelmasta ja sen uudistuksista, alan yrittäjille järjestettiin koululla tapahtuma, joka sisälsi sekä tiedotustilaisuuden sekä toiminnallisen osuuden. Tapahtuma oli yhteinen sekä kosmetologeille että parturi-kampaajille.

Toiminnallisen osuuden kosmetologit järjestivät omalla tavallaan ja parturi-kampaajat omallaan. Erilaiset lettikampaukset ovat nykyisin hyvin suosittuja joten parturi-kampaajaopiskelijat esittelivät erilaisia letitystekniikoita paikalla olleille alan yrittäjille.

Tekniikat vasemmalta oikealle: palmikko neljällä osiolla, ulospäin oleva ranskalainen, vesiputous sekä rusetti.