Ehostuksia 2

Ehostuksen jatkokurssilla keskityttiin selkeämpiin teemoihin, erityisissä tilanteissa tarvittaviin meikkeihin, sekä tyylin nelikentän kautta toteutettuihin, yksilöllisiin meikkeihin jotka noudattavat asiakkaan omaa tyyliä. Nelikentästä esimerkit klassisesta, luonnollisesta sekä modernista meikistä.

Näytösmeikki

Näytösmeikissä tulee erityisesti huomioida, minkä mittakaavan näytöksestä on kyse. Onko näytös pieni, intiimi runonlausunta tilaisuus jolloin esiintyjä on samalla tasolla yleisönsä kanssa? Onko kyseessä keskisuuren lavan näytös, esim. catwalkilla tapahtuva muotinäytös, jolloin esiintyjä on hieman ylempänä kuin yleisö? Vai tuleeko meikki isolle estradille, esimerkiksi oopperaan, jolloin lava on suuri ja yleisö on kaukana. Jokaisessa, pienen, keskisuuren ja suuren lavan näytösmeikissä on omat seikkansa, jotka tulee ottaa huomioon meikkiä suunnitellessa. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että pienellä lavalla meikin tulee olla mahdollisimman tarkka ja siisti, ja mitä isommalle lavalle mennään, meikin tule olla sitä "näkyvämpi" ja voimakkaampi. Esimerkiksi pienellä lavalla varjostuksia/korostuksia ei juurikaan tarvita mutta suurella estradilla varjostukset/korostukset otetaan käyttöön, ja sitä vahvemmat mm. kulmakarvat tehdään.

Tässä keskisuurelle lavalle tehty meikki, vaikkapa harrastelijateatterin näytökseen sopiva. Korostuksia ja varjostuksia on käytetty maltillisesti, samoin sekä kulmakarvoissa, silmissä ja huulissa pyritty selkeään ja erottuvaan, mutta samalla siistiin ja tarkkaan meikkaukseen.

Morsiamen meikki

Häämeikissä morsiamen oma tyyli tulee ottaa huomioon, jotta morsian tuntee olonsa mukavaksi ja luontevaksi meikissä. Meikin tulee olla sopusoinnussa morsiamen puvun sekä tilaisuuden luonteen kanssa (isot kirkkohäät, maistraatti, pieni talvinen siviilivihkiminen jne.)

Meikin tulee kestää koko päivän, siksi pohja kannattaa tehdä kevyesti, läpikuultavasti mutta silti vedenkestävilä tuotteilla. Puuteria hillitysti, ettei esim kyyneleistä jää "viiruja" meikkipohjan. Samoin ripsivärin tulee olla vedenkestä ja rajaukset mieluiten joko kynällä tai luomivärillä, koska nestemäinen liner suttaantuu helposti.

Valokuvausmeikin ohjeistusta kannattaa hyödyntää meikkiä tehdessä. Esimerkiksi valkoista väriä kannattaa välttää, se ei näytä yhtä hyvältä kuin esim. kellertävät sävyt valokuvissa.

Tämä talvihäiden morsiamen meikki on toteutettu siten, että meikki ei tunnu liian raskaalta/juhlavalta, mutta on kuitenkin näyttävä ja juhlava. Meikillä on korostettu morsiamen isoja, kauniita silmiä ja pyritty, heleään ja kuulaaseen vaikutelmaan. Silmiin lisätty muutamia ripsitupsuja antamaan lisätehoa.

Tyylin nelikenttä

Klassinen

Klassisen tyylin edustajalle myös meikki tehdään siten, että löytyvät tietyt tunnusomaiset piirteet. Kulmakarvat ovat siistit ja huolitellut, mutta eivät huomattavan korostetut. Pohja on siisti, tasainen ja virheetön. Luomiväreissä käytetään klassisia sävyjä: sinisiä, harmaita, violetteja tai ruskean sävyjä. Ei glittereitä eikä helmiäisiä, vaan mieluummin mattavärejä. Huulissa ei käytetä oranssiin/violettiin/ruskeaan taittuvia sävyjä, eikä pinkkiä, vaan väri on mahdollisimman puhdas punainen. Huulikiillot eivät myöskään kuulu klassiseen meikkiin. Poskipuna valitaan tukemaan muuta meikkiä ja kantajansa omaa värimaailmaa tukien (ei kuitenkaan kirkkaan pinkkejä, eikä tunkkaisia, ruskehtavia sävyjä)

Ylipäätään siisteys, tarkkuus ja symmetrisyys ovat klassisen meikit kulmakiviä.

Tässä klassisen tyylin meikissä on otettu huomioon se, että meikin kantaja käyttää myös silmälaseja (miinus voimakkuudet), joten silmät on pyritty meikkaamaan siten, että saadaan samalla silmiä suurentava vaikutelma. Kulmakarvat jätetty vähäeleisiksi.


Luonnollinen

Luonnollisen tyylin henkilöt harvoin ovat voimakkaan, näyttävän meikin päivittäisiä käyttäjiä. Heille tyypillisiä ominaisuuksia ovat raikkaus, puhtaus ja nimenomaan luonnollisuus.

Luonnolisen tyylistä meikkiä toteutettaessa kuitenkin meikki tehdään alusta loppuun, kaikilta osin, kuten kaikki muutkin meikit. Mitään osiota ei jätetä pois, mutta meikin eri osat sovelletaan siten, että ne sovivat luonnollisuudesta nauttivalle kantajalleen. Esimerkiksi kulmat voidaan meikata hyvin kevyesti, pelkkä nyppiminen ja harjaaminen jo saattaa riittää kevyen värin lisäämisen lisäksi. Luomiväreissä voi suosia mattapintaisia ruskeita ja harmaita, lempeitä ja kevyitä sävyjä. Rajaukset ja ripsiväri voi olla ruskea ja pehmeä. Toki helmiäisiäkin voi käyttää, mutta kannattaa varmistaa asiakkaalta itseltään, kokeeko hän ne itselleen sopiviksi. Huulet meikataan lähelle huulten omaa sävyä. Poskipunalla haetaan luonnollista, kevyttä rusoa kasvoille.

Tässä luonnollisessa meikissä mallina on henkilö, jonka oma henkilökohtainen tyyli on hyvin voimakas ja erityinen, joten meikkauksessa on huomioitu muos mallin omat tottumukset, mutta meikki on toteutettu luonnollisen meikin tekniikoilla.


Moderni (trendikäs)

Modernin tyylin henkilöt ovat niitä, jotka kampaajan penkkiin istuessaan kysyvät kampaajalta, mikä nyt on muotia, ja haluaa hiuksiensa olevan tuoreimpien trendien mukaiset. He eivät pelkää ottaa riskejä ja ovat innokkaita kekeilemaan uusia asioita. Sama koskee myös meikkiä; trendikkäälle henkilölle voi tehdä hyvinkin ainutlaatuisia meikkejä ja poikkeuksellisia värejä.

Blogeja, lehtiä ja nettiartikkeleita seuraamalla voi pysyä helposti meikkitrendeissä kiinni. Haastavaksi seuraamisen tekee kuitenkin se, että nykyisin on enää vain yhtä tiettyä trendiä, jota kaikki seuraavat (vtr. esim 80-luku, jolloin kaikilla oli sininen silmämeikki) vaan joukosta on osattava poimia juuri ne oikeat, käyttökelpoisimmat ja sovellettavissa olevat trendit.

Tähän trendimeikkiin on haettu inspiraatiota qhair-kampaamon blogista. Voimakkaiden varjostuksien sijaan varjostuksia on luotu kevyellä aurinkopuuterilla ja aavistuksen omaisilla korostuksilla, silmiin käytetty lempeitä, aavistuksen pastellisia helmiäissävyjä, sekä kautta linjan pyritty luonnolliseen, "meikattu, mutta ei meikkiä"-lookiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti