Kuten jo ohimennen blogin yläreunassa mainittu, olen kahden lapsen äiti. Pikkuinen tyttö ja pikkuisen isompi poika ovat iloni ja silmäteräni. Ja juuri nuorempi lapseni osaltaan vaikutti painavasti päätökseeni vaihtaa lähihoitajan hommat tukan leikkaamiseen.
Aiemmin olin muutaman vuoden ajan lähihoitajana ja tykkäsin kovasti siitä työstä. Äitiysloman ja hoitovapaan aikana on kuitenkin paaaljon aikaa ajatella asioita. Vapaiden jälkeen joko palaisin yksinhuoltajan kannalta hankalaan vuorotyöhön tai sitten alkaisin opiskelemaan ammattia, josta haaveillut kymmenen vuotta.
Valinta oli helppo.
Omat hiukseni vaihtuivat teini-iässä takapuolen päällä heiluvasta elovena-kimpusta lyhyeen malliin ja lyhyenä hiukset pysyivät pitkälti yli kaksi kymppiseksi. Värinä uskollisesti musta, eri sävyissä. Tuskallisen hitaat kasvatusprojektit vaihtuivat extemporena pidennyksiin ja vuosisadan rakkaustarina oli valmis. Kohta kymmenen vuotta kestänyt klipsipidennys-kokeilu jatkuu edelleen...
Hankalat, kalliit ja epämukat pidennykset ovat sydäntä lähellä koska asia nyt vain on niin että tukka on naisen kruunu.
Ainoa hieman pitempi tauko pidennyksiin tuli blondin vaiheen aikana, jolloin ei yksinkertaisesti ollut varaa hankkia oikean värisiä hiuksia eikä jemmasta löytyvien vaalentaminen onnistunut. Yksi talvi meni lyhyellä hattara-tukalla kunnes keväällä löytyi inspiraatio punaisesta väristä ja rakkaustarina sai jatkua.
Tukevalla tee-se-itse meiningillä on tukkaa tullut omin avuin leikattua, värjättyä ja kiharrettua kylppärin peilin edessä. Toisinaan tulokset ovat olleet jopa hämmentävän hyviä. Saapa nähdä, jatkuuko hyvät tulokset kylppäri-amatöörin alkaessa ajattelemaan asioita pro-näkökulmasta...
Koko tämän blogin perimmäinen tarkoitus on toimia oppimispäivänkirjan tavoin. Tänne kokoan koulussa opittuja asioita (löytyvät oikealta reunalta, sivut-otsikon alta) sekä pohdintaa tulevaan ammattiin ja oman oppimiseen liittyen.
Epäilenpä, että tästä voi tulla vielä hauskaa ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti